torstai 24. toukokuuta 2007

Huuto yksinhuoltajien puolesta

Hallituksen kehysriihessä on paljon suuria asioita ja paljon pieniä asioita. Yksi pieni asia on SUURI EPÄKOHTA: kokopäivähoitoon tulee kaikille maksu!

Tällä hetkellä noin puolet yksinhuoltajien lapsista kuuluu ns. 0-maksuluokkaan. Lapsiköyhyydestä tiedetään sen olevan suurinta yksinhuoltajaperheissä. Härskiä on, että eilen illalla kokouksesta uutisoitiin: lapsilisän yksinhuoltajakorotus 10 euroa. Päivähoitomaksusta ei uutisoitu mitään! Pienissä varoissa kaikki maksut ovat suuria. Ilmainen päivähoito on ollut olemassa vain pienituloisille vanhemmille ja katto 200 euroa lapselta, vaikka olis Hjallis tai Lilius.

Törkeää hallitukselta, jonka ensiviikkojen valoisa julkisuus on kertonut monien ministereiden pienistä lapsista! Tätäkö oppositiossa oleminen on, luetaan sivusta, vaikka kuinka vääriä päätöksiä ollaan valmistelmassa. Jututin erästä vihreää kollegaa, joka ei edes ollut kuullut asian vaikutuksesta yksinhuoltajiin, hän mietti vain "väärinkäyttäjiä", vanhempia, jotka käyttävät kokopäivähoitoa, vaikka toinen olisi kotona.

***

Afrikan kokemus kantaa pitkälle. Pienten lasten sylihalihoitaminen viehättää. Koti-ikävissä paluulennolla oksetti lukea The Guardianiasta maitojauheiden käyttämisestä edelleen köyhimmissä maissa. Nestle-boikotista on jo 30 vuotta... Bangladeshissa ripulisairaalaan tuodaan likaiseen veteen sekotetusta maitojauheesta sairastuneita vauvoja. Tutkimukset sanovat jopa 98 prosenttia äideistä kykenevän imettämään, jos ohjaus ja neuvonta on kunnossa. Ja lehtijutussa kerrotaan kuukauden maitojauheannosten maksavan 2 dollaria - köyhien perheiden tulojen ollessa 6 dollaria kuukaudessa!

Mama Tansania, musta "topless" puuveistos ikkunalaudalla, on muistona matkasta mm Miss Saigonin kanssa.

perjantai 11. toukokuuta 2007

Pe 11.5. Tansanialaista naisenergiaa

Pikkutyttönä haaveeni oli tulla lääkäriksi, että pääsisin kehitysmaihin lapsia auttamaan. Haave nähdä Afrikkaa toteutui nyt, kun olen yhteisseminaarissa Tansanian naispoliitikkojen kanssa Dar er Salaamissa. (Dada = sisko swahiliksi)

Lentokoneessa kuluneen yön jälkeen menimme suoraan seminaareihin. Ensimmäisen yön nukuinkin niin sikeästi, etten television aamu-uutisia katsellut. Harmi, sillä muut olivat nähneet minun ITV:n uutisissa puhumassa EU-Afrikka –seminaarissa. Olisi ollut hauska nähdä itsensä swahilinkielisissä uutisissa!!!

Kävin puhumassa myös EU-komission seminaarissa, jossa oli 400 eri alojen opiskelijaa ja muutamia diplomaatteja. Sain jopa kahdet aplodit: toiset kerrottuani, että olen insinööri (seminaari pidettiin tekniikanalan oppilaitoksessa) ja toiset kehottaessani pitämään tiivisti kansalaiset mukana integraatiokeskustelussa: integroituminen ei saa olla vain valtioiden välistä yhteistyötä.

Naisten asema Tansaniassa on edennyt nopeasti – virallisesti. Perustuslain mukaisesti parlamenttiin nimetään naisia vaalituloksen jälkeen puolueiden menestyksen suhteessa, mikäli heidän osuutensa on jäänyt alhaiseksi. Tämä on tärkeä asia, mutta vain huippu – arjen tasa-arvo ja naisten mahdollisuudet ovat edelleen paljon heikommat. Esimerkiksi jos koulutyttö tulee raskaaksi, hänet erotetaan koulusta. Miesosapuolelle ei ole mitään seurauksia. Naisparlamentaarikot koittavat nyt saada lakimuutosta, että kouluun pääsisi takaisin lapsen synnyttyä, sillä lukutaidottoman äidin on vaikea edetä elämässään… Myös lapsi- ja äitikuolleisuudet ovat edelleen korkealla.

Ah tätä värikkäiden mekkojen kirjoa! Ja itse en saa silmiäni irti muutamien naisten mukana olevista vauvoista. Tämä on ensimmäinen matkani, jolloin olen erossa Klaarasta. Ikävääni tuo lohdutusta, kun seminaarissa sain syliini Essau Balalukulilizan, nelikuisen hymyilevän nappisilmän, joka niin tutusti repi tukkaani ja tykkäsi nenu-nenusta…

Wanawake tunaweza! (Naiset, me pystymme swahiliksi!)

keskiviikko 9. toukokuuta 2007

Eurooppa-päivänä 9.5.: Eurooppalaisena Afrikkaan

Euroopan unionin suosio rinnastetaan usein eurooppalaiseen identiteettiin. Jos joku suomalainen ei tunne itseänsä eurooppalaiseksi, vaikea häntä on kenenkään toisin määrätä tuntemaan. Silloin on vain pohdittava kunkin meistä mielikuvaa ja määritelmää sanalle "eurooppalainen"?

Idea päällekkäisistä identiteeteistä on järkeenkäypä. Siihen meitä tulisi rohkaista. Pohjalaisuuden ja suomalaisuuden rinnalla ainakin oma eurooppalaisuuden tunteeni vahvistuu jälleen, kun matkaan Tansaaniaan!
Tansaniassa järjestämme - Demo, jonka varapuheenjohtaja olen, ja Tansanian demokratiakeskus - naiskonferenssin, jossa käsitellään naisten osallistumista politiikkaan. Eduskunnan naisverkon edustajina meitä lähtee mukaan kolmen naisen joukko naisverkostosta, minä, Marja Tiura ja Leena Rauhala. Käyn myös pitämässä Suomen suurlähetystössä puheenvuoron tansanialaisille diplomaateille ja opiskelijoille alueellisen integraation mahdollisuuksista. Seminaarin aiheena on verrata Euroopan unionia ja Afrikan unionin mahdollisuuksia.

Sanoisin heissuli vei swahiliksi jos osaisin!

maanantai 7. toukokuuta 2007

Pe 4.5. Vapun viikko

Vappupuheen pidin Akaassa - siis missä, ajattelin itsekin, kun pyyntö tuli. Toijala-Viiala kuntayhdentyminen perusti vuoden alusta Akaan kaupungin.

Pirkanmaalla sopi puheessani lainata edesmennyttä Juice Leskistä: Jyrki Jyrki, älä tyrki, Jyrki tee joskus miehen työ, Jyrki Jyrki, älä sanojasi syö! Tämän toiveen esitän niiden naisten rinnalla, jotka laskevat poliittisen uskottavuuden nyt riippuvan sairaanhoitajien palkankorotuksista. Oppositiosta tuemme yritystä! Sairaan-, lähi- ja terveydenhoitajien rinnalle on tullut jo muitakin pienestipalkattuja koulutettuja naisvaltaisia aloja. Nimilistoja keräävät mm. opettajat.

Vappupuheeseen tuli virtaa ladattua autolla ajaessani kohti Akaata, kun Yle soitti tunnin työväenlauluja: monia kauniita Chydeniuksia ja rajuja kannanottoja menneiltä vuosikymmeniltä. Oikeudenmukaisuustaistelu ei ole vanhentunut ja monien ns. taistelulaulujenkin sanat sopivat tähän päivään, Esimerkiksi "ei ole oikeutta, ilman taistelua, eikä taistelua ilman yhteistä rintamaa" pitää tänäänkin paikkansa!

Kammottavaa, miten hymyilytti Meripioneerien laulelo hymyilevistä sedistä Lenin ja Ho Chi Min: "Pienikin voi taistella kuin setä Lenin ja setä Ho Chi Min." Tässä maailma ja työväenliike on muuttunut!